Kevään tiedote

17.03.2021

Heipä Hei hyvä jäsenistö!

Uusi vuosi on alkanut, joten kokoonnuimme johtokunnan kesken miettimään alkuvuoden ja kesän asioita.

Suunnittelimme kevään treenien jatkuvan samalla kaavalla, kuin syksyllä. Koronarajoitukset toki huomioon ottaen. Eli treenit jatkuvat, mikäli se on sallittua.

Loppukevääseen/ alkukesään on suunnitteilla agilitykoulutus viikonloppu. Tiia Riikola Avarian Sportdogsilta tulee kouluttamaan Helasentien kentälle. Tarkoituksena olisi, että yksi päivä olisi ratatreeniä jokaiselle sopivalla tasolla, sekä toiselle päivälle voisi olla esim. keppi/kontaktitreeniä. Tämän toisen päivän teemaa saa toki toivoakin, tämä keppi/kontakti on vain ollut suosittu jo pariin otteeseen ja se tuntuu olevan aina ajankohtainen...

Kesälle suunnittelimme agilityyn alkeita (Kirsi Huhta) ja nykyisen AnskuNi-ryhmän jatkoa, rallytoko koulutusta (Kaisu Isola), näyttelytreenejä (Minna Nurmela) sekä pentu/ alkeistottelevaisuuskurssia (Pia Alatorvinen) ja jos kiinnostusta on niin myös jatkoryhmä on mahdollinen. Toiveissa olisi myös epävirallisten agilitykisojen järjestäminen. Toki näissä kaikissa suunnitelmissa on koronavaraus.

Keväisin terveisin Anni Tanhuala ja muu johtokunta, Lakeuden koiraharrastajat RY

Jos haluat liittyä seuramme jäseneksi, ota yhteyttä sähköpostilla Kirsi Huhtaan.